Iltaa/huomenta/päivää kaikille! On taas kestänyt yli kuukausi viime osasta. Olen pahoillani. Ja olen pahoillani myös siitä, että tää osa ei ole kovinkaan pitkä. Vaivaiset 23 kuvaa. Mutta älkää huoliko, tapahtumia löytyy kyllä ihan kivasti! Ja oli pakko lopettaa johonkin järkevään kohtaan tää osa kummiskin. :D Ah ja vielä kolmas olen pahoillani: mulla kestää jonkun aikaa vastailla aina kommentteihin. Mutta luen jokaisen palautteen ja rakastan jokaista palautetta, joten jatkakaas niitten antamista ja tehkää minut iloiseksi. :) Ja nyt menkääs lukemaan! Älkää suuttuko Leon ulkonäöstä sit...

***

Kurkustani kuului kovaääninen nielaisu. Onneksi puheensorina salissa taisi peittää selvät merkkini säikähdyksestä, joka alkoi hiljalleen muuttumaan jonkinlaiseksi paniikiksi.

Edessäni seisoi se mies, joka sai valehtelematta sydämensykkeeni kiihtymään puolella. 

Ja tuo mies näytti myös harvinaisen muuttuneelta. En osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono asia. Leon ilme vaihtui melkeinpä huvittavan säikähtäneeksi, kun tajusi juuri puhuttelemansa naisen henkilöllisyyden. No, eipä oma ilmeenikään varmaankaan sen parempi ollut. Toljotimme kumpikin toisiamme aivan hiljaa, kunnes aina yhtä ärsyttävä kimeä-ääninen nainen keskeytti kaiken.

"Vai että on Hope tullut edustamaan pientä suloista putiikkiaan. Kukapa olisi arvannut?" Serafina kysyi Leon takaa. Nainen taisi tietää kaiken mahdollisen minun ja Leonardin historiasta, eikä se tuntunut laisinkaan hyvälle. "Sera, anna olla. Mennään", Leo sanoi vaivautuneena, ottamatta enää minkäänlaista katsekontaktia. Minä laitoin varovasti hänen kännykkänsä takaisin siihen mistä sen alunperin otinkin.

"Älä nyt viitsi olla tuollainen ilonpilaaja. On vain mukavaa tavata vanhoja tuttuja!" Serafina naurahti. Ärsytysasteeni kasvoi puolella. Serafina kipitti seisomaan Leon eteen.

"Tiedätkö, minullakin on nykyään oma vaatekauppa. Pyysin Leon tänään mukaani ihan vain huvin vuoksi, kannustamaan minua voittoon ja sitä rataa. Poikaystäväni on sitten hyväsydäminen ihminen", nainen informoi selvästikin ylpeänä itsestään. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ellen olisi kuullut tuota ikävää faktaa poikaystävästä. He seurustelivat? Kurkkuani kuristi väkisinkin.

Katsoin Leoa jollain tavalla haikeana. Hän piti katseensa maassa. Olisin nyt voinut olla Serafinan paikalla. Leo olisi kannustanut minua voittoon. Olin mahdottoman kateellinen ja katkera. Miksi elämäni oli täynnä ikäviä yllätyksiä? Ja Serafinan naamalla kareili yhä se sama ärsyttävä hymy. "Joten, jos haluat alkaa joskus pukeutumaan muodikkaasti, tule ihmeessä käymään liikkeessäni", hän sanoi vain piikitelläkseen minua. En jäisi taka-alalle alistuneena, en tällä kertaa. 

"Ja jos sinä haluat joskus lakata olemasta merkkivaatteiden perässä kulkeva muotipelle, tule sitten ihmeessä käymään SunShinessa. Eikö olisi kiva oppia pukeutumaan vähän persoonallisemmin? Sitä minäkin", vastasin oudon painokkaalla äänensävyllä. Vaikka olisinkin voinut valita hieman paremmin sanani, sain sentään Serafinan hymyn muuttumaan vihaiseksi irvistykseksi. Leo katsoi minua kauhistuneena, mutta pidin tiukan katseeni 'Serassa'.

"Ja nyt, suonette anteeksi, menen käymään naistenhuoneessa. Toivottavasti emme tapaa enää", minä sanoin vielä, tuupaten tarkoituksellisesti Serafinaa kävellessäni kohti punaisin tapetein verhottua käytävää. 

Kävelin itsevarmoin askelin pois salista. Kuulin Serafinan kiukkuisen äänen ja naamallani kareili väkisinkin hetken pieni hymy.

*** 

Kaikkein itsevarminkin olo katoaa aikanaan. Olin viettänyt jo aivan liian kauan vessassa. Nyt olin sentään seisomassa, mutta en näyttänyt kovinkaan edustuskuntoiselta.Tunteet olivat nousseet pahemman kerran pintaan. 

Älä itke, Hope. Pidä itsesi kasassa. Meikkisikään eivät saa levitä. Vaikka kuinka tuntuisi väärältä ja ikävältä, et saa antaa nyt itsesäälin voittaa. Sinun pitää olla valmis ties mihin jo muutaman minuutin kuluttua. 

Mutta miksi Leon piti tulla tänne juuri tänään? Olin jo hieman kerinnyt unohtaa hänen kasvojensa piirteitä, jopa äänen. Mutta nyt kaikki kokemani oli taas päässäni kuin eilinen. Miksi, miksi, voi miksi elämäni oli tällaista? Jostain huoneen ulkopuolelta kuului kolauksia. Epämääräisiä ääniä, joiden syytä en pystynyt nyt selvittämään. Ja samassa ovi kolahti auki.

En ollut uskoa silmiäni. Mitä Leo teki täällä, naisille suunnatussa vessassa? Tajusin hänen ilmeensä näyttävän kauhistuneelta. Mies juoksi vierelleni. Kuivasin hädissäni kyyneleeni.

"Täällä on ampuja", Leo sanoi nopeasti, erittäin totisena. En tajunnut vielä laisinkaan hämmennykseltäni asian vakavuutta. Toljotin miestä silmät pyöreänä. 

"Jossain tässä rakennuksessa on mies aseen kanssa! Laukauksia on kuulunut muutama, ihmisiä on pakenemassa eri suunnista. Muistin, että olit täällä ja..." hän selitti nopeasti ja hätäisesti. Aloin viimeinkin ymmärtämään, mistä tässä oli oikein kyse. Paniikki iski minuunkin. Miksi en ollut kuullut mitään?

Leo tarttui häpeilemättä käteeni ja lähti juoksemaan ovea kohti. Meidän täytyisi siis päästä täältä nopeasti pois. En tiennyt laisinkaan mitä ajatella. Leo piti juuri kädestäni kiinni. Ja jossain oli ampuja.

Minua pelotti. Mutta jostain syystä minua pelotti enemmän Leon puolesta. Kuka ampuja on? Miksi tämä kaikki edes tapahtuu? Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Samassa Leon ote kädestäni irtosi ja hän pysähtyi kuin seinään.

"Nyt ihan liikkumatta. Mikäli teitä kiinnostaa eläminen", tuntematon mies sanoi ovelta karmivan rauhallisesti. Minäkin yritin nopeasti seisoa aivan paikallani, vaikkakin jalkani tutisivat holtittomasti ja halusin enemmänkin vain pyörtyä.

"Pysytte täällä. Ihan ääneti. Ette liiku siitä yhtään mihinkään, ymmärsittekö? Ettekä yritä soittaa mihinkään. Muuten saatte kuulan kalloonne", mies jatkoi tähdäten suoraan Leoon. Seisoimme molemmat hiljaa. Taisin nyökytellä hätääntyneesti vastaukseksi. Se taisi kelvata asemiehelle, sillä hetken intensiivisen tarkkailun jälkeen hän laski aseensa ja ovi kolahti kiinni.

Kuulimme enää loittonevat askeleet. Vessassa oli äkisti aivan hiljaista. Tajusin pidätteleväni hengitystäni. Pian kumminkin kyyneleet lähtivät valumaan holtittomasti poskiani pitkin ja aloin haukkomaan henkeäni. Me olimme yhä hengenvaarassa. Mitä nyt tapahtuisi?

Leo veti minua itseään päin. Hänen ruumiinsa tuntui uskomattoman turvalliselta ja lohduttavalta omaani vasten. "Kaikki on nyt hyvin. Hän lähti", mies sanoi tyynesti. Miten Leo pystyi olemaan rauhallinen tämän jälkeen!? "Olisit voinut kuolla", minä inahdin.

"Mutta en kuollut", Leo vastasi hymyillen pienesti. Eikö hän ymmärtänyt tämän kaiken vakavuutta? Luuliko hän minua sokeaksi? Se mies voisi palata ja ampua meidät molemmat. Kaikki oli vielä epävarmaa.

------------------

Tadaaah! Olihan täs dramatiikkaa vähä enemmä ku viime osassa. :D Saa nyt nähdä pidittekö. Mun ei aluks pitäny tehdä tästä näinkään dramaattista mutta aivoni alkoivat raksuttamaan liiaksikin ja tässä on tulos. Mielipiteitä? :)