Moikka taas! :) Uutta osasta tässä sain suhkoht nopeasti ilmoille. Otsikkokuvasta halusin humoristisemman kuin yleensä, mut miksiköhän siitä tuli noin huonolaatuinen? Kumminkin, kiitos paljon edellisen osan kommenteista, toivottavasti niitä tulee jatkossakin. Sain 49 kuvaa taas kasaan. Käytän nyt ekassa kohtauksessa Juliaa kertojana, toivottavasti ei tunnu oudolta. :D Käykääpäs lukemaan.

***

 Julia

Keskiviikko, 7. heinäkuuta.

Oli kulunut vain vaivaisia päiviä siitä kun Hope oli aloittanut työnsä SunShinellä. Ensimmäiset olivat olleet tietenkin haastavia, mutta pieni kultapoikamme Oscar oli auttanut tuota avutonta neitoa hädässä. Ja auttoi yhä.

"Katso nyt heitä! Niin rakastuneita että tekisi ihan mieli itkeä!" sihahdin Arinalle irvistäen. Hän katsoi osoittamaani suuntaan pyöritellen silmiään.

"Olet vain auttamattoman mustasukkainen. En näe heidän välillään mitään ystävyyttä syvempää", Arina totesi kylmästi. Kurtistin kulmiani ja tuhahdin hänelle jotakin vastaukseksi. Käänsin pakottavan katseeni ystävääni ja tämän Romeoon.

"Tahrahan lähti oitis!" Hope naurahti leijuen vaaleanpunaisen kuplansa sisällä. Minä halusin tulla neulan kanssa ja puhkaista sen säälimättömästi. "Äläpä muuta sano! Kuin uusi", Oscar myhäili tyytyväisenä. Kaksikko kääntyi vaaterekin puoleen.

"Tä-tässä täytyy olla joku koira haudattuna..." mumisin katkerana. "Miksi Oscar kiinnostuisi jostakin Hopen kaltaisesta? Hän on aina ollut hissukka!" jatkoin itsekseni, vaikka halusinkin kyllä Arinan kuulevan. Leo nousi sopivasti penkiltään ärsyyntynyt ilme naamallaan.

"Mennäänkö me jo?" hän kysyi kävellen vierellemme ja onnistui keskeyttämään rankan ajatustyöni.

"Ai niin! Sinä raukka olet joutunut odottamaan ties kuinka kauan meidän tyttöjen jutustellessa turhia", Arina naurahti. "Minne te olette matkalla?" kysyin häneltä nopeasti. Joutuisinko jäämään kauppaan vain Hopen ja Oscarin kanssa? Vielä puolituntia ennen kuin putiikki aukeaisi!

"Esiinnymme ylihuomenna bändin kanssa siellä ostarin tapahtumassa. Täytyy vähän harjoitella", Arina vastasi hymyillen. "Tule ihmeessä jos kiinnostaa!"

"Joten mennään siis jo. Alkaa tässä uhkaavasti tylsyysaste ylittymään..." Leo mutisi meille ja lähti sitten kävelemään ovea kohti. "No jaa, täytyy varmaan päästää hänet pinteestä. Nähdään!" kaverini vilkutti hymyillen ja lähti Leon perään. Jippii.

"Jooo! Näkemiin!" hihkaisin heille tekopirteästi.

Tästä tulisi tylsää.

***

 Hope

Päivä oli onneksi viimein pulkassa. Asiakkaita oli keskipäivällä tulvinut ihan kiitettävästi ja yksi vähän vanhempi naishenkilö oli jopa kehunut asiakaspalveluamme. Minä panostin parhaani mukaan, tästähän työstä en aikoisi saada pakkeja. 

Kaikkeen en silti pystynyt panostamaan parhaani mukaan. Sydän tuntui tällaisina hetkinä pamppailevan tuhatta ja sataa. Suukin oli ihan kuiva. Ei ole mitään kauheampaa kuin vaivautunut hiljaisuus.

 "Tänään olikin sitten vähän rankempi päivä", Oscar totesi jonkin ajan kuluttua. Naurahdin omasta mielestäni typerän kuuloisesti, mutta tuskin hän edes huomasi asiaa.

 "Asiakkaita oli... paljon", vastasin hänelle nopeasti sen jälkeen. Jestas, enkö oikeasti keksinyt mitään parempaa!? Surkean sanavalinnan huomasi ainakin siitä, että en saanut vastausta.

 Aina päivisin meillä synkkasi tosi hyvin. Mutta näinä hiljaisempina hetkinä tuntui, että päästäni ei lähtenyt mitään järkevää liikkeelle. Miksiköhän Oscar oli minulle niin kiltti? Useimmiten pojat katsoivat minua kuin jotain sammakkoa. Tänään oli tuntunut, että Juliakin katsoi minua kuin sammakkoa. Ehkä hän oli mustasukkainen? Se ei kyllä olisi mikään ihme hänet tuntien...

Yhtäkkiä Oscar nousi kunnolla seisomaan ja kääntyi minua päin.  "Minun on pitänyt kysyä sinulta tämä ties kuinka kauan..." hän mutisi ilmeettömänä. En tiennyt pitäisikö kysymystä odottaa innolla vaiko pelolla. 

"Ni-niin?" minä avitin häntä aralla äänensävyllä. Yritin käyttäytyä normaalisti. Edes hengittää normaalisti. Katseeni lipui ikkunan puisiin karmeihin. Kysyisikö hän minulta olenko joku idiootti, kun en saa keskustelua aikaiseksi tuollaisen komistuksen kanssa? Tuntui vain, etten tiennyt hänestä tarpeeksi. En voinut ammentaa keskustelua mistään. Olimme vain kaksi työtoverusta jotka olivat hitusen lähestyneet toisiaan. Jos edes olimme, ehkä vain kuvittelin. 

 "Täällä avattiin uusi ravintola ja haluaisin niiin päästä käymään siellä huomenna!" Oscar aloitti ja muutti ilmeeni totaalisesti. "Mutta yksin meneminen on tylsää!" mies jatkoi liioitellusti. Hänestä tuli vähän mieleen Julia. "Joten haluaisitko mitenkään tulla mukaani?"

Ei ollut varmaan hirveän vaikeaa arvata, mitä vastasin.

***

 Päivä oli ollut kokonaisuudessaan mahtava. Tuntui lähes haikealta köpötellä kotiin siitä ihanasta hetkestä.

Olin tottunut oven avatessani näkeväni miehen istuvan sohvallani. Alussa säikähdin tämän tästä, oli jostakin syystä niin vaikeaa muistaa, että olin antanut oman kotini avaimet jollekin niin epätodennäköiselle ihmiselle kuin Leo. Kävelin peremmälle ja yskähdin ilmoittaakseni tulleeni kotiin.

"No, olikos kiva päivä?" Leo kysyi heti hieman ivaa äänessään. En ollut silti laisinkaan sillä tuulella, että olisin halunnut sanoa jotain vähemmän kilttiä takaisin.

"Et uskokaan kuinka kiva..." huokaisin hänelle hymyillen. Minusta tuntui nyt niin autuaalta. Mikään ei painanut mieltäni. Tällaisia hetkiä saisi olla enemmän ihmisen elämässä! Kävelin lähes horteessa sohvalle istumaan.

"Julian perheen kauppa on ihan täydellinen paikka minulle", totesin Leolle istahdettuani. Hän hymähti jotain vastaukseksi. "Tunnen ensi kertaa elämässäni sopivani johonkin työhön! Tiedätkö, sellainen hassu tunne rinnassa."

"Kaikki on kerrankin niin kuin toivon", jatkoin kehumisiani ja laskin päätä kohti polviani. "On niin mukavia työkavereitakin... Varsinkin Oscar" mutisin hiljempaa. Totta puhuen olin todella, todella väsynyt. Mutta iloinen. Äkisti Leo nousi sohvalta ja herätti minut jonkinlaisesta horroksesta johon olin hyvää vauhtia matkalla.

"Enköhän minä tajua hassun tunteen rinnassasi", hän naurahti minulle. "Menen ottamaan jotain iltapalaa, suonet anteeksi", mies ärähti ja lähti kävelemään kohti keittiötä. Mistäs nyt tuuli?

Jostain syystä minua huvitti. "Et kai vaan ole mustasukkainen?" kysyin Leolta naureskellen itsekseni. Hänen askeleensa kovenivat hitusen, taisi mies ärsyyntyä. Pah, ei edes vastaamaan viitsinyt. 

Kohensin asentoani ja valmistauduin katsomaan hetken päälle jäänyttä televisiota. Vai pitäisikö minunkin mennä syömään iltapalaa? Toisaalta halusin vain laskea pääni tyynyyn ja vaipua... Yhtäkkiä tunsin kosketuksen poskellani.

"Taisit yllättyä?" Leo kysyi minulta virnistäen hieman. En osannut räpäyttää edes silmiäni. 

"Myönnän, olen todella mustasukkainen", hän totesi ja hivutti kättään hiusteni lävitse. Olin aivan varma, että Leo kuuli sydämeni pamppailun. "Ja ota tuo typerä rusetti pois päästäsi, se ei sovi sinulle."

"H-häh?" minä inahdin ja tuijotin Leoa ihmeissäni. Mies päästi pääkopastani irti ja kierähti istumaan selkänojalle. 

"Esiinnyn ylihuomenna seitsemältä ostarilla", Leo sanoi minun tuijottaessa jonnekin tyhjyyteen yhä hieman tokkuraisena. Tuntui, että olin liimautunut penkkiini. "Olisi ihan kiva, jos tulisit", mies mumahti ja rykäisi kuuluvasti. Sen jälkeen, muutamassa sekunnissa hän oli kadonnut huoneeseensa.

Tämä oli jotain, mitä en ollut odottanut.

***

Okei, tämä oli jotain, mitä en ollut odottanut edes suurimmissa unelmissani: ensitreffit valehtelematta maailman kauneimmassa paikassa.

"Tule nyt edes istumaan!" Oscar naurahti ja viittoi minua pöytään kanssaan.

"Si-sinä olet nähnyt kauheasti vaivaa tämän eteen ja minä..." änkytin miehelle liikuttuneena. En tiennyt miten päin olla kaiken nähtyäni! Olin suoristanut tottelematonta tukkaani liki tunnin, lainannut Julian vaatteita ja siltikään en tuntenut itseäni tarpeeksi kauniiksi tähän paikkaan.

"Ja sinä olet maailman viehättävin nainen. Tule nyt vain istumaan", Oscar huokaisi minulle, silti hyväntuulisena. "Oikeasti?" kysyin häneltä varmistukseksi. Sisälläni tuntui kuplivan. "Aivan varmasti", hän totesi minulle ja jotenkin sain jalkani liikkumaan tuolin viereen. Istahdin sille kuin se olisi helposti särkyvää lasia.

"Löysitkö tänne helposti? Annoin aika epäselvät ohjeet...", seuralaiseni kysyi minulta oitis. Hän ei selvästikään halunnut hiljaisia hetkiä. "Tulin taksilla", vastasin hänelle aika yksiselitteisesti. Äh, en halunnut itseni käyttäytyvän näin! Minun piti saada aikaan kunnollista keskustelua.

"Mu-mutta jos olisin käyttänyt sinun ohjeitasi, ne olisivat varmasti olleet täydelliset!" hihkaisin kömpelösti estääkseni ne vaivaantuneet hiljaiset hetket. "Sanot vaan", Oscar tuumasi hymyillen.

"En olisi varmasti eksynyt missään vaiheessa" minä vannoin naurahtaen. Ilmapiiri alkoi hitaasti muuttumaan paremmaksi. Tarjoilijan askeleet havahduttivat meidät kumminkin pienestä keskustelunpoikasesta.

"Mitä saisi olla?" hän kysyi katsoen suoraan minua. Jestas, täällä jopa tarjoilijat näyttivät nukeilta! Katsoin naista tietämättömänä, en ollut edes nähnyt ruokalistaa. "Otamme kaksi annosta pariloitua merilohta. Jälkiruoaksi vaikka vadelmajäädykkeet", Oscar sanoi pelastaen minut pulasta. Hän oli näemmä miettinyt kaiken valmiiksi. 

"Haluatteko lisukkeeksi jonkin salaatin?" tarjoilija jatkoi ja Oscar katsoi minua kysyvänä. "Jos teillä olisi vaikka jokin, jossa on vesimelonia..." minä mutisin. Oloni oli äärimmäisen typerä. "Meiltä löytyy raikas hedelmäsalaatti. Haluatteko sellaisen?" nainen kysyi hieman huvittuneella äänensävyllä. Oscar nyökkäsi ja aistin hänessäkin pientä nauruun purskahtamisen mahdollisuutta. Ei se nyt noin hauskaa voinut olla!

"Tilauksenne saapuu hetken kuluttua! Hyviä ruokailuhetkiä", tarjoilija lateli selvästi ulkomuistista ja lähti sitten kävelemään sisälle. Nyt oltiin sitten siitäkin selvitty. Huokaisin syvään ja vaihdoin hieman asentoani. En tykännyt istua niin jäykästi.

Jostain syystä mieleeni pomppasi hetkenkin hiljaisuuden jälkeen Leo. Mitä ihmettä hän oli eilen illalla oikein ajatellut? Hän teki usein aika kummallisia juttuja, mutta nyt hän oli ihan erilainen kuin ennen. Ei kai hän vaan.. Ei, se olisi mahdotonta. Me olimme vain kämppikset tahtomattamme. Ja sitten vielä pitäisi mennä huomenillalla katsomaan sen miehen bändiä? Toisaalta ajatus oli ihan houkutteleva, minähän aikalailla pidin heidän musiikistaan.

"Mitä oikein mietit noin tarkasti?" Oscar kysyi huvittuneena. Käänsin nopeasti katseeni hänen puoleensa. Jestas, osasin pilata treffit hienosti. "En mitään erityistä", vastasin hitusen nolostuneena korjailtuani itseäni ensin. "Hienoa, koska minulla olisi sinulle kysymys! Ennen kuin unohdan..." Oscar sanoi salaperäisesti. Taasko lisää kysymyksiä?

"Haluaisitko tulla huomenillalla kanssani elokuviin? Tulisi eräs leffa, josta sinäkin varmasti pidät!" Oscar kysyi minulta intensiivisen katseen kera. Täh? Huomenillalla? 

Tässä taitaisi olla valinnan paikka.

--------------------------------------

Hähhähää. :D Oli aika lisätä vähän enemmän romanssia pesään. No joo, en tiedä onnistuinko kovin hyvin. Vikaa kohtausta oli kiva lavastaa, sen sijaan inhosin tokaa. : D Iltavalastus simssissä on niin huono ja valastushackit tekee sit liian pimeeks.

No joo, mitäs te piditte tästä - taas kerran? (: Kumpi Hopen pitäs valita, Oscar vai Leo? Tällasia on äärimmäisen hauska kysyä. :D Toivottavasti jaksasitte taas palautetta jätellä.